HKI Aurinkolahti, Kanavan sivukoulu
Iltapäiväkerhomme on aloittanut toimintansa Aurinkolahden Kanavan koululla keväällä 2020.
Lukuvuoden 2023-2024 hakuaika päättyy 6.3.-1.5.2023. Muista hakea määräaikaan mennessä. Viime syksynä paikkaa ei enää välttämättä saanut enää hakuajan jälkeen tai sen sai vasta huomattavasti myöhemmin syksyllä. Lisätietoa tästä linkistä.
Iltapäivätoimintaan voivat hakea 1- ja 2-luokkalaiset sekä kaikkien luokka-asteiden erityistä tukea tarvitsevat lapset. Lapset valitaan iltapäivätoimintaan lukuvuodeksi kerrallaan.
Toimimme Aurinkolahden Kanavan alakoulun iltapäiväkerholle varatuissa tiloissa, jonne lapset tulevat suoraan koulupäivän jälkeen. Meillä on muutamia tiloja käytössämme, joten saamme toimittua pienryhminä erillisissä tiloissa, joissa lapset mm . tekevät läksyt, askartelevat sekä rauhoittuvat koulupäivästä. Välipala syödään ruokasalissa.
Läksyjenteon, rauhoittumisen, välipalan ja vapaan oleskelun lisäksi iltapäivään sisältyy toiminnallinen osuus neljänä päivänä viikossa. Kerhon perinne on olla retkeilypainotteinen ja useana päivän viikossa tehdäänkin retkiä lähialueille ja lähimetsiin. Lisäksi ohjatussa toiminnassa mm. leikitään liikunta- ja ulkoleikkejä, askarrellaan ja pelataan lautapelejä. Lapsille jää päivittäin aikaa myös omaehtoiseen leikkiin ja vuorovaikutukseen muiden lasten kanssa. Otamme huomioon kunkin lapsen henkilökohtaisen jaksamisen ja mielenkiinnon ohjattuun toimintaan, ja halutessaan lapsi myös leikkiä omatoimisesti.
Yhteisöllinen tekeminen liikunnassa ja muussakin toiminnassa tukee kaikkien lasten sosiaalista kehitystä. Kiusaaminen on kerhotoiminnassa erityisen huomion kohteena ja siihen puututaan välittömästi ja ennakoivasti.
Kaveritaitojen kehittäminen on yksi tärkeimpiä koko lukuvuoden jatkuvia toiminnan painopisteitä.
Tervetuloa mukaan!
Alla olevissa kuvissa: metsään rakennettu “lentokone” jossa lapset matkustavat, itse tehtyjä heijastimia, pinjatan mätkimistä